19.12.2016 | 11:22

Mitäs mulle kuuluu?


Moikka vaan kaikille!

Täällä tunnustautuu vähän laiska bloggaaja, tai pikemminkin kiireinen, kun ei ole paljoa blogin äärelle ennättänyt istahtaa. Tätäkin postausta olen aloitellut jo varmaan viikko sitten kirjoittelemaan, ehtimättä kuitenkaan loppuun asti. Täytyi nyt joulutohinoiden keskellä tulla kertoilemaan hieman lähiaikojen kuulumisia!

Viime aikoina kamera ei ole kulkenut matkassa, vaikka paljon kuvattavaa olisikin ollut. Välillä on toisaalta hyvä nauttia asioita muutenkin kuin kameran linssin läpi! Puhelin sentään on ollut mukana ja voisin nyt vähän jakaa ajatuksia instagramiin lataamieni kuvien muodossa!

Jälleen näiden kuvien fiilis menee kuvanlaadun edelle, mutta ei välitetä siitä!

☆☆☆


Marraskuun alussa tuli kokeiltua hieman valokuvausmallin hommia! Kävin kyläilemässä Millan luona ja päästiin molemmat poseeraamaan Sallan kameran eteen! Oli tosi hauska päivä ja niin ihana oli tehä jotain aivan normaalista arjesta poikkeavaa! Odotan innolla, millaisia kuvia Salla on saanut meistä loihdittua!


Heti seuraavalla viikolla noista kuvauksista meikä loihti hohdokkaan iltameikin iltavuorossa! Nää on näitä arjen kontrasteja parhaimmillaan!


Syksyn mittaan olen kyhäillyt monenlaisia sisustusjuttuja, mm. nämä kuukengät, joista kirjoittelinkin jo aiemmin!


Bänditoiminta on ollut aikalailla hiljaista nyt loppuvuonna, mutta käytiin sentään yhdet pikkujoulut soittelemassa, jottei ihan tatsi pääsisi häviämään!


Tein vähän aikaa sitten ihanan löydön erään hotelliravintolan varastomyynnistä ja viimein löytyi jämäkät tuolit keittiöön! Tarkoitus oli maalata kalusteet mätsäämään toisiinsa paremmin, mutta oon ihastunut noiden tuolien sävyyn niin, että taidan maalata pöydän vaan mustaksi ja jätän nuo tuolit alkuperäiseen väriin! Edullinen löytö ja nuo tuolit ovat siltä ajalta kun vielä osattiin valmistaa kestäviä kalusteita!




Pari viikkoa sitten matkustin viikonlopuksi Rovaniemelle ja matka taittui jälleen mukavasti yöjunassa! Pitkästä aikaa näin lapsuudenystävääni ja sain kunnian päästä pienen prinsessan kummiksi! Ristiäisissä soitin kitaraa ja lauloin pikku prinsessalle Anna Puun Mestaripiirroksen ja tuo laulu kokonaisuudessaan oli täydellinen tuohon hetkeen!♡


Rovaniemen reissulta tarttui mukaan kaksi kappaletta pyöreitä vaaseja! Isompi löytyi Hemtexiltä ja Oulun Stockalta bongasin tuon Eight Moodin pienemmän vaasin! Haaveissa on vielä joskus hankkia sellainen iso kasimoodin pallovaasi, mutta täytyy nyt tyytyä tuohon pienempään.


Äkkijyrkän lehmätkin löysivät paikkansa huushollin sisustuksesta! Rakastan tuota kuosia, mutta harmikseni sitä ei taideta enää Marimekolla valmistaa.


Nyt menneenä viikonloppuna ostin lähikukkakaupasta suloisia liljoja, jotka kävi kivasti tuohon pyöreään vaasiin! Mieheni äidiltä sain tuollaisen kivan puutarjottimen ja joululiina löytyi Finnmarilta.


Lauantaina lähdettiin viettämään pikkujouluja eräälle mökille, joka oltiin vuokrattu porukalla. Paljussa tuli kylvettyä pariinkin otteeseen, ai että oli ihana pulahtaa sunnuntaiaamuna lämpimään paljuun ja ihastella kauniita metsämaisemia!


Eilen illalla käväisin vielä laulamassa kauneimpia joululauluja kirkossa. Täytyy sanoa että hieman on ollut joulufiilis tämän kiireen keskellä kateissa, mutta noiden tuttujen ja kauniiden sävelmien myötä alkoi tuo fiilis ja joulun rauha pikkuhiljaa hiipiä meikäläisenkin mieleen.

☆☆☆

Ihan hassua ajatella että muutaman päivän päästä vietellään joulua! Eilen saatiin aito joulukuusi tupaan ja koti alkaa näyttää jo mukavan jouluiselta. Voisinkin nyt ryhdistäytyä tän blogin suhteen ja jakaa tänne vähän jouluista matskua sisustuspostauksen muodossa vielä tällä viikolla!



Siihen asti, oikein mukavaa viikkoa kaikille!

Ja hei, mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 

♡♡♡

6 kommenttia:

  1. Oiih pääsispä itekkin pulahtamaan paljuun nyt :D Ihana toi eka kuva susta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♡ Oi kyllä tuo paljuilu on niin rentouttavaa! :)☆

      Poista
  2. ihana postaus, oot ehtinyt tehdä hirveästi kaikkea viime viikkojen aikana :) sun sisustusjuttuja on aina ihana seurata, nuo kuukengät on upeat ja tuolit ihan huikea löytö! ihanaa jouluviikkoa maria! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni!♡ Hahaa, juu kiirettä on pitänyt! :D Kiva kuulla että mun inspikset ja ideat ilahduttaa! :)☆

      Poista
  3. Oot kyllä tehnyt ihan superisti juttuja viimeaikoina. Tuntuu, että nyt viimeviikot ovat olleet kaikilla todella kiireisiä ja myös esim itselläni on jäänyt blogi hieman hiljaiseloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on kyllä ollut melkoista huisketta, vaikka jouluaika pitäis nimenomaan olla sitä rentoutumisen aikaa! Joulunpyhinä täytyy sit viimeistään muistaa hengähtää..:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä