2.11.2015 | 17:19

Contrasts.

Moikka pitkästä aikaa!

Vihdoin viimein ennätin istahtaa hetkeksi sohvalle ja ottaa läppärin syliin päivitelläkseni blogia, joka on ollut hiljainen jo jonkin aikaa! Pitkästä aikaa sain myös asukuvia tänne blogiin, kun käytiin perjantaina kuvailemassa Jasminan kanssa täällä Pieksämäellä. Oli aivan mahtava yllätys, kun Jasmina päätti jatkaa bloggaamista monen kuukauden tauon jälkeen ja meikäläisellä olikin jo ikävä tuota ihanaa blogia!
 
 
Taukoilu on ollut harkinnan alla myös täällä minunkin blogissani, kun tuntuu että aika ei vaan riitä kaikkeen! Kuitenkin tässä mietiskeltyäni asiaa palasin tämän blogin alkumetreille ja ajatukseen, että teen tätä itselleni ja omaksi huvikseni, ikäänkuin yhtenä harrastuksena. Harrastukset eivät kuitenkaan saa aiheuttaa stressiä, joten nyt päätin olla stressaamatta turhasta ja tehdä tätä silloin kun hyvältä tuntuu ja silloin kun on aikaa syventyä kirjoittelemaan.
 
Niinkuin mikä tahansa harrastus, sitä on tehtävä vapaasta tahdosta ja sydämestä,
 ei pakottamalla tai väkisin!


Jacket - Morticia
Top - Stocker
Skirt - Vero Moda Jeans
Shoes - Bianco 




Hassua, että sitä elellään jo marraskuuta!

 Tämä vuosi on kyllä mennyt hujauksessa ja täytyykin sanoa että tämä on ollut melkoisen vaihderikas vuosi tähän mennessä - Hyvä että itse on kestänyt kaikissa käänteissä mukana! Haha!

Tuntuu että tämä vuosi on näyttänyt ja antanut kokea kaiken, mitä ihmiselämä voisi pitää sisällään; Epätoivoa ja onnea, hukkaamista ja löytämistä, taakse jättämistä...
 Rakkauden kaipuuta ja Rakastumista...

Olen tänä vuonna jättänyt yhden ihmissuhteen taakse, hukannut rakkauden tunteen, löytänyt itseni ja törmännyt ennalta arvaamattomasti ihmiseen, joka on odottanut aivan nurkan takana! Vannomista, etten tuskin enää koskaan voisi rakastua ja havahtumista siihen että on ollut siinä aivan väärässä...

Hämmentävää, eikö?
 
 Mukavaa marraskuun alkua, ihanat!


8 kommenttia:

  1. Ihana asu sulla ollu päällä! Tykästyin kovasti tohon hameeseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sinä ihana siellä!♡ Tuo on kyllä kiva hame minunkin mielestä..:)

      Poista
  2. Aivan ihania nää kuvat, näytät upealta ja kuvat ovat mielenkiintoisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, kiitos! :)♡

      Poista
  3. Tosiaan varmasti aika hämmentävää! Ihana että kuitenkin asiat voi niin yllättävän nopeasti muuttua parempaan suuntaan jos noin voi sanoa? Upeita on taas kuvat, ja siis mitkä korot sulla on taas jalassa ♥_♥

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän nämä sinun kuvat onnistui! Malli ;) Tuo viimeinen on tosi upea varsinkin! :O Ja täysin asiaa tuo että ei pidä mitään paineita ottaa kirjoittelusta tänne, vaan kirjoittelet juuri silloin kun hyvältä tuntuu. Ihanasti kirjoitit ajatuksistasi ja olen kyllä erittäin onnellinen, että asiat on sinulla nyt noin hyvin ja olet löytänyt sen mitä olet kaivannut <3

    VastaaPoista
  5. Huh nainen miten hyvältä näytät<3 Ja tuon sun banneri, iso peukku sille! Mulla on nykyisin niin "tylsä" arki, ettei isompia muutoksia pahemmin tapahdu, mutta tiedän miltä se tuntuu kun yhteen vuoteen mahtuu noin paljon asioita ja muutoksia. Sitä voi sitten myöhemmin miettiä, että olipas vuosi ja se nimenomaan yleensä opettaa tutustumaan itseensä paremmin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä