31.8.2015 | 11:36

Moottoripyöräpäiväkirja, Osa:3

Heipä hei pitkästä aikaa!
Viimeiset pari viikkoa on ollut todella kiireistä, kun ollaan taas palattu normaaliin arkirutiiniin! Siitä syystä tämä bloggaaminenkin on hieman jäänyt, mutta nyt ajattelinkin pysähtyä hetkeksi kertomaan teille kuulumisiani rakkaan harrastukseni, moottoripyöräilyn parissa!


Pärräpäiväkirjan päivittäminen on unohtunut tänä kesänä aivan tyystin, vaikka kesän aikana pyörän kanssa on tullut luuhattua siellä sun täällä. Toki kamera on monta kertaa unohtunut matkasta, joten postaaminen on siitä syystä tainnut jäädä.
(Huono tekosyy, haha!)

Tosiaan tänä kesänä on tullut kierreltyä siellä sun täällä ja vaikka säät eivät ole oikein suosineet, niin siitä huolimatta kilometrejä on kertynyt tänä kesänä kivasti! Tämän kesän kilometrisaldo alkaakin lähennellä tavoittelemaani 3000 kilometriä. Jess!

Ajattelin ilahduttaa teitä lukijoita tällä viikolla kahden pärräpäiväkirja -postauksen muodossa ja kerron teille kahdesta viimeisimmästä reissustani, jolloin kamerakin eksyi matkaan!

Tänään ajattelin kertoa parin viikon takaisesta reissustani!

Tiistai 18.8.
Ilta-ajelu Puutossalmelle!




Ensimmäinen työviikko loman jälkeen oli aluillaan ja tietenkin säät oli parhaimmillaan juuri silloin, kun täytyy olla töissä! Loman jälkeinen työviikko alkoi todella siirappisen tahmeasti, joten oli pakko päästä tuulettumaan moottoripyörän selkään ja heti töiden jälkeen suuntasin Vehmersalmen suuntaan kahville. 

Olen koko kesän ajan haaveillut pääseväni tiistaisin järjestettävään moottoripyöräkokoontumiseen Puutossalmen lossin kahvilaan ja onneksi lähdin tuolloin, sillä paikalle oli tullut lähes parisataa muutakin motoristia nautiskelemaan ehkäpä kesän viimeisistä upeista ajokeleistä!



Puutossalmella oli todella hyvä tunnelma ja vaikka kahviakin sai jonottaa melkein parikymmentä minuuttia, silti porukka oli hymyssä suin ja iloinen puheensorina kantautui kauas. Kovin montaa tuttua ei sattunut vastaan, mutta silti kuulumiset tuli vaihdeltua useamman motoristin kanssa - Helppoa mennä juttelemaan, kun harrastus yhdistää!
 


Parkkipaikalle saapui jatkuvasti lisää uusia motoristeja! Aivan mahtavaa!



Puutossalmelta suuntasin Leppävirralle ja sieltä Jäppilän kautta kotiin! Matkalla oli kuitenkin pysähdyttävä fiilistelemään ilta-auringon värittämiä maisemia ja bongasinpa matkalla myös ylämaan karjaa laiduntamassa pellolla! Onneksi oli tuo kamera mukana, kun sain ikuistettua kivoja kuvia!






Tämä reissu tuli kyllä aivan täydelliseen saumaan ja katkaisi tahmeaa ensimmäistä lomanjälkeistä työviikkoa oikein mukavasti! Jälleen täytyikin todeta, että onpa ihanaa kun on tällainen pieni henkireikä, jonka avulla hartioilta karisee kaikki arjen tuomat paineet!

"Kypärä päähän, pyörä käyntiin ja menoksi! Lämmin tuulenvire ja ohikiitävät maisemat, tässä vaiheessa viimeisetkin stressinjämät karisevat harteilta... Orastavan syksyn tuoksut kypärän sisällä ja ilta-auringon värittämät maisemat... Kirpeä syksyinen ilta, sekä peltojen yllä leijaileva usvahuntu... Rentoutunut mieli ja hyvä fiilis... Oh yeah, I like it! "

Siinäpä tunnelmia parin viikon takaisesta reissustani! Palaillaan lopummalla viikkoa asiaan toisen pärräpäiväkirjapostauksen muodossa!

Siihen asti, 
Vauhdikasta viikkoa kaikille!


8 kommenttia:

  1. Moottoripyörällä reissaaminen tuo varmasti tosi vapaan fiiliksen ♥ Tätä postausta oli kiva lukea :)

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oot kyllä oikeassa! :) Kiitti kivasta kommentista Sini! :)☆

      Poista
  2. Vitsi tuli kauhee kuume mennä ukon kanssa ajelemaan. Meidän perheessä kummatkin papat harrastaa mootoripyöräilyä harley davidsonienin kanssa ja Mikolta löytyy varmaa valehtelematta niitä vaatteita enemmän mitä meikä omistaa kenkiä. :D
    ELI PALJON :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Kuulostaapa hyvältä! :) meillä jäi poikaystävän kanssa kilometrit ihan onnettomaan lukemaan... toivottavasti ensi kesänä niitä kertyy paljon enemmän! :) en muuten tiedä ootko jossain vaiheessa (aikaa sitten jo) muokannut blogia niin että ei tue mobiiliversiota? Puhelimella harmillisen hankalaa luettavaa kun sivu ei mukaudu näytölle :/ siihen on muistaakseni jossain asetuksissa joku ruutu mihin pitää vaan laittaa raksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja täytyypä käydä tsekkaa heti, miksi mobiiliversio ei toimi! :) Juu no eipä nuo kelit oo oikein suosinut tänä kesänä, mut toivotaan että ens kesä ois pärräilynkin suhteen parempi! :)☆

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä